Suomalainen koulutusjärjestelmä on nojannut tasa-arvoon ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin. Eriarvoistuminen alkoi kuitenkin kasvaa lineaarisesti Suomessa vuosien 2013–2015 aikoihin. Se näkyy esimerkiksi oppimistuloksissa. Myös suomalaisten koulutustaso on kansainvälisesti vertailtuna laskenut. Samoin koulujen välinen eriarvoistuminen jatkaa kasvuaan. Kouluverkkoa on karsittu, minkä seurauksena lähikoulut sijaitsevat harvaan asutuilla alueilla yhä kauempana. Pienien paikkakuntien koulujen opetustarjonta, esimerkiksi kielissä, on kaventunut. Alueellinen eriarvoistuminen myös ns. ruuhka-alueilla on tunnistettu tosiasia. Osassa kouluista alkaa olla pulaa kelpoisista opettajista.
Koko koulun hyvinvoinnilla on vaikutusta oppimistuloksiin. Koulupahoinvointi on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden alkaen aikana. Sillä on suuri merkitys oppimiseen. Ahdistuneena ja uupuneena ei opi, ei jaksa opettaa, ei kiinnostu eikä innostu. Motivoitunut opettaja sen sijaan motivoi oppilaita, ja kaikki tiedämme motivaation suuren merkityksen oppimiseen.
Oppimistulosten heikentyminen on ollut Suomessa kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen nopeaa. Samaan aikaan erot oppimistuloksissa heijastavat yhä enemmän sosiaalista taustaa ja sukupuolten väliset erot oppimistuloksissa ovat kansainvälisesti poikkeuksellisen korkealla tasolla. Emme voi ummistaa silmiämme tälle kehitykselle. Mitään yhtä ja pikaista lääkettä näille edellä nostetuille oireille ei ole.
Ministeriön tulisi turvata perusrahoitusta oppimisen järjestämiseen vauvasta vaariin ja rahoituksen tulisi olla pitkäjänteisesti ennakoitavissa, jotta koulutuksen järjestäjät eri tasoilla kykenevät suunnittelemaan toimintaansa riittävän kauaskatseisesti. Suomalaisen koulutuksen tulisi edelleen perustua yhdenvertaisuuteen ja saavutettavuuteen. Oppijoiden ja opettajien hyvinvointi tulee olla keskiössä. Opettajien koulutuksessa tulee huolehtia yhä paremmin koulutuksen työelämärelevanssista. Paikallisesti koulutuksen tarjoajien tulee tehdä sidosryhmäyhteistyötä ja ottaa varhais- ja perusopetuksessa huoltajat vahvemmin mukaan koulun toimintaan.
Miten sitten omalla alueellani, opettajankoulutuksessa, voitaisiin tehdä? Tulevaisuudessa opettajienkoulutuksen tulee huomioida yhteiskuntamme demografinen rakenne ja alueellisen eriarvoistumisen haasteet. Eli räätälöityä opettajuutta kohdennetaan sinne, missä sitä kulloinkin tietynlaisena tarvitaan. Aloituspaikkojen toistuva lisääminen ei ratkaise työelämätarvetta, ellei alalla ole veto- ja pitovoimaa. Myös alojen houkuttavuuteen tulee siis kiinnittää huomiota ja pitovoimaa on ennen kaikkea hyvinvoinnista huolehtiminen.
Opettajuus on jatkuvaa oppimista ja uudistumista. Sille luodaan edellytykset ja maaperä opettajien peruskoulutusvaiheessa. Niinpä siirtyminen koulutuksesta työelämään on koulutuksellinen jatkumo. Opettajan tulee olla myös yhä enemmän joukkuepelaaja. Koulu, jossa on paljon erilaisuutta, on rikas ja siellä jokainen löytää erityisosaamiselleen paikkansa. Yhä enemmän tarvitaan opettajien monikelpoisuutta, mutta sen rinnalle tulisi saada myös ketterästi täydennettävien kelpoisuuksien mahdollisuus, esimerkiksi opettajien täydennyskoulutuksen avulla. Näin opetusalalla ei olisi enää uranvaihtosuunnitelmia, sillä jokaisen ura eläisi asiantuntijuuden matkalla luontevasti.
Mitä mahdollisuutta koululla tai yksittäisellä oppilaitoksella on vaikuttaa näihin todella isoihin kysymyksiin? Koulun ja kouluyhteisön ilmapiiri on ratkaisevan tärkeä. Se, miten me suhtaudumme esimerkiksi eri kulttuureihin, katsomuksiin ja kieliin ilmentää arvojamme, myös se, miten suhtaudumme ja kannustamme uusiutumiseen. Yhteisten tavoitteiden asettelu, siihen liittyvä arvokeskustelu ja yhteiseen arvopohjaan sitoutuminen ovat onnistumisen edellytyksiä. Toisaalta taas arvojen vastaisen toiminnan pois kitkeminen samoin. Rehtorit ja koulujen johtajat ottavat vastuun opetuksen ja kasvatuksen linjausten toteutumisen lisäksi erityisesti koulun ilmapiiristä ja yhteisön jäsenten hyvinvoinnista. Yhteisöön kuuluvat kaikki oppilaat, koko henkilökunta ja oppilaiden huoltajat. Kun koulussa vallitsee yhteisöä kannustava ja arvostava ilmapiiri, moni edellä kuvatuista ns. suurista kysymyksistä ja ongelmista on ratkaistavissa ilman suuria taloudellisia panostuksia. Koulun yhteinen arvopohja toteutuu sen jokaisessa luokassa ja jokaisen yhteisön jäsenen kohdalla, sekä sillä on mahdollisuutta vaikuttaa laajemmin koteihin ja yhteiskuntaan. Arvopohjaan sitoutuminen tukee kaikkien hyvinvointia ja näkyy ajan kanssa myös oppimistulosten kohentumisena. Yhteistä keskustelua siis tarvitaan!
Näen opettajuuden ja koulutuksen tulevaisuuden kuitenkin valoisana. Tulevaisuutta tehdään yhdessä rakentaen ja tutkimusperustaisesti.
KT, dosentti Sirpa Eskelä-Haapanen, opettajankoulutuslaitoksen johtaja, Jyväskylän yliopisto
