Teksti: Katariina Kukkonen
Hämärä tila, jota jouluvalot valaisevat pehmeästi, luo rauhallisen ja luottamuksellisen tunnelman. Haastattelutilanteessa on odottava ilmapiiri, ja paikalla on muutamia kuulijoita sekä somalin kielen tulkki. Abdullahi Yusuf aloittaa tarinansa.
Abdullahi on syntynyt Somaliassa. Elämä vei hänet ensin Libyaan, josta YK:n pakolaisjärjestö UNHCR toi hänet Suomeen kaksi vuotta sitten. Nyt hän opiskelee suomen kieltä ja on jo edistynyt siinä huomattavasti. Hän kertoo katsovansa ahkerasti suomenkielisiä videoita Yle Areenasta ja YouTubesta, ja myös sosiaalinen media on ollut tärkeä väylä kielen oppimisessa. Oppimisen taustalla näkyy määrätietoisuus ja halu integroitua uuteen yhteiskuntaan.
Haastattelun edetessä Abdullahi paljastuu kunnianhimoiseksi ja nöyräksi nuoreksi mieheksi. Häntä kiinnostaa erityisesti IT-ala ja kyberturvallisuus, ja hän näkee tulevaisuutensa kirkkaana ja valoisana. Arkensa koostuu tavallisista asioista: koulunkäynnistä, kuntosaliharjoittelusta, uimisesta ja ruoanlaitosta. Näiden rinnalla Abdullahi on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hän toimii somevaikuttajana ja haluaa kehittyä sisällöntuottajana entistä ammattimaisemmaksi. Tulevaisuudessa hän näkee mahdollisuuksia paitsi IT-alalla, myös sosiaalisen median ja yritystoiminnan parissa.
Kun häneltä kysytään, miten hän haluaisi tulla nähdyksi yhteiskunnassa, Abdullahi pysähtyy hetkeksi. Hiljaisuuden jälkeen hän vastaa toivovansa, että ihmiset kohtaisivat hänet tavallisena kansalaisena – yhtenä muiden joukossa. Tämä toive kiteyttää hänen tarinansa ytimen: halun rakentaa elämää Suomessa ilman leimoja, osana yhteisöä.
Abdullahi Yusufin kertomus on esimerkki siitä, miten nuori ihminen voi vaikeiden lähtökohtien jälkeen löytää uuden suunnan ja rakentaa tulevaisuutta. Hänen tarinansa muistuttaa, että jokaisen toive olla kohdattu tavallisena ihmisenä on universaali – ja että yhteiskunnan vahvuus syntyy sen kyvystä nähdä jokainen jäsen arvokkaana ja tasavertaisena.
