Kalindunie Kulathunga

Teksti: Merle Tossavainen

Kalinduni Kulathunga muutti Sri Lankasta Suomeen muutama vuosi sitten saatuaan opiskelupaikan Jyväskylän yliopistosta informaatioteknologian maisterinohjelmassa. – Opiskelutekniikat ovat täällä kovin erilaisia, hän kertoo opinnoistaan jatkaen: – Luennot eivät rajoitu ainoastaan siihen, että kuuntelisimme pääasiassa ainoastaan luennoitsijaa, vaan meitä kannustetaan aktiivisesti keskustelemaan: jakamaan ajatuksiamme, ideoitamme ja argumentoimaan. Se on todella hyvä asia! Muutettuani tänne opin myös, että toisinaan vastaukset voivat olla neutraaleja – valmiita kyllä tai ei vastauksia ei aina tarvitse antaa, vaan myös muu riittää, Kalinduni jatkaa.

Arjen rytmi on muuttunut Suomeen muuton myötä huomattavasti rauhallisemmaksi. – Olin aikaisemmin todella kiireinen. Työskentelin käytännössä 24/7 mutta nyt elämäni on tasaantunut paljon, hän kertoo jatkaen, että hän tuntee olonsa rauhallisemmaksi. Hän kuvaa nykyisen rytmin mahdollistavan keskittymisen opiskeluun ja työhön mainiosti. 

Kalinduni kokee toisaalta myös, ettei saa hyödynnettyä koko potentiaaliaan täysivaltaisesti. – Luulen, että olen käynyt läpi jonkinlaisen henkisen romahduksen, koska en tee töitä samaan tahtiin, kuten aikaisemmin. Tuntuu, etten saa hyödynnettyä kaikkea sitä potentiaalia, jota minulla on. 

Kalinduni kertoo, että hänellä on elämässään lukuisia asioita, jotka auttavat jaksamaan ja jotka tekevät hänen arjestaan merkityksellistä. Hän kuvaa olevansa sisäisesti vahva – toivo ja rohkeus auttavat paljon. – Toivo ja rohkeus auttavat minua jaksamaan. Ajattelen, että minusta tulee olemaan paljon hyötyä niin kotimaassani kuin Suomessa, hän kuvaa. 

Kalinduni on hyvin suunnitelmallinen henkilö, ja myös se ominaisuus ylläpitää arjen mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä. – Lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmat ovat minulle tärkeitä. Suunnittelen päiväni tarkkaan pitäen mielessäni sen, että kaikki, mitä teen tällä hetkellä, tulee olemaan hyödyksi tulevaisuudessa. 

Tulevaisuuden suhteen Kalindunilla ei ole mitään erikoisempia odotuksia. – Minulla on tavoitteeni ja teen töitä niiden eteen. Toivon saavuttavani ne, hän kertoo jatkaen, ettei hänellä ole myöskään mitään tulevaisuuteen liittyviä huolia ja hän suhtautuu tulevaisuuteensa optimistisesti.

Itsensä kehittäminen on Kalindunille tärkeää ja hän kuvaa hyvän itsetietoisuuden (self awareness) lukeutuvan hänen päätavoitteisiinsa. – Uskon, että hyvä itsetietoisuus on tärkeää hyvän tulevaisuuden saavuttamisessa. Unelmoin taloudellisesti tasapainoisesta, kestävästä (sustainable) ja ympäristöystävällisestä maailmasta, hän kertoo jatkaen kuvaamalla tulevaisuuteen liittyviä odotuksiaan tarkemmin. – Uskon myös, että ihmiset tulevat olemaan kannustavampia ja tarkempia yksityisyydestään sekä itsensä kunnioittamisesta. Unelmoin yhteiskunnasta, jonka toiminta perustuu ystävällisyydelle. Toivon myös itselleni hyviä ystäviä, jotka auttavat ja ohjaavat minua. Vastavuoroisesti haluan itse olla sellainen ystävä jollekulle toiselle. Ja kaikista tärkeimpänä asiana pidän sitä, että ympäröin itseni itseäni älykkäämmillä ihmisillä.

Kalinduni kertoo, että on monia asioita, joita hän haluaisi vielä kokea elämässään. Merkittävimpiin niistä kuuluu itsensä kehittämisen kautta tavoiteltava sisäinen rauha. – Toivon kokevani elämäni aikana tunteen (täysivaltaisesta) sisäisestä rauhasta. Haluan ymmärtää virheeni, oppia niistä ja tunnistaa ne tavat, joilla reagoin erilaisiin tunteisiin ja tunnetiloihin. Haluan kehittää sisäistä itseäni; en halua olla liian surullinen, enkä liian iloinen, vaan neutraali/saavuttaa tasapainon. Sitä sisäinen rauha minulle on, ja ajattelen, että sen saavuttamiseen menee kokonainen ihmiselämä samalla kun kehitän niin sanottua itsetuntemusta. (I think I will do it in my entire life while developing the so called self-awareness.)

Kuvaajat: Hernandes De Oliveira Dias, Emilia Hytönen, Nea Sironen