Toukokuussa Pohjois-Karjalassa järjestetyissä nuorten tulevaisuutta käsittelevissä kansallisissa dialogikeskusteluissa piirtyy esiin ristiriitainen kuva tämän hetken Suomesta. Tulevaisuus näyttäytyy samaan aikaan epävarmana ja raskaana, mutta myös toiveikkaana.
Moni nuori kuvasi tulevaisuutta epäselväksi ja kuormittavaksi. Työttömyys, tukien leikkaukset, kallistunut ruoka ja lääkkeet sekä epävarmuus opiskelun jälkeisestä elämästä nousivat keskusteluissa esiin. Useat kokivat, että hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkot ovat heikentyneet samaan aikaan, kun nuorilta odotetaan yhä enemmän.
“Ei oikein tiedä, mille pohjalle tätä luottamusta tulevaan pitäisi rakentaa”, keskusteluun osallistunut nuori toteaa.
Keskusteluissa nousi vahvasti esiin myös kokemus yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Moni näki yhteyden köyhyyden, syrjäytymisen ja rikollisuuden välillä ja koki, että yhteiskunta jakautuu yhä voimakkaammin hyvä- ja huono-osaisiin.
Erityisen vahvasti puheissa korostui yhteisöllisyyden heikkeneminen ja yksinäisyys. Monen mielestä ihmiset jäävät huoliensa kanssa yksin eikä vaikeista asioista ole aina helppo puhua edes läheisille tai aikuisille. Nuoret kuvasivat, että yhteiskunnassa on paljon yksinäisyyttä ja tunnetta siitä, etteivät he tule aidosti kuulluksi.
Erityisesti mielenterveyteen liittyvistä ongelmista puhuminen koettiin vaikeaksi. Nuoret kertoivat kokemuksista, joissa apua ei ollut saanut ajoissa tai omia huolia ei oltu otettu vakavasti. Keskusteluissa nähtiin myös, että yhteisöllisyyden mureneminen koskettaa kaikkia sukupolvia. Aikuistenkin osalta nähtiin vetäytymistä, epävarmuutta ja vaikeutta kohdata toisia ihmisiä.
Sosiaalisen median, polarisaation ja jatkuvan informaatiovirran koettiin lisänneen vastakkainasettelua ja heikentäneen ihmisten välistä kuuntelemista. Keskustelijoiden mukaan ihmisten välinen ymmärtäminen on vaikeutunut, ja verkon keskustelukulttuuri on muuttunut jyrkäksi ja yksioikoiseksi.
Teknologian ja tekoälyn vaikutukset herättivätkin nuorissa sekä kiinnostusta että huolta. Osa pelkäsi, että vuorovaikutus vähenee ja ajattelua ulkoistetaan yhä enemmän teknologialle.
Samalla keskusteluissa korostui vahvasti nuorten oma toimijuus. Nuoret eivät nähneet itseään vain ongelmien kohteina, vaan ihmisinä, joilla on halu yrittää, vaikuttaa ja rakentaa parempaa tulevaisuutta. Moni koki, että nuoria pidetään helposti välinpitämättöminä, vaikka todellisuudessa moni haluaisi osallistua ja tehdä asioille jotain.
Keskeiseksi viestiksi nousi aidon dialogin tarve sukupolvien välillä. Nuoret kokivat tärkeäksi sen, että heitä kuunnellaan ilman ennakkoluuloja ja, että vaikeistakin asioista voidaan puhua avoimesti. Moni piti itse keskustelua jo merkittävänä kokemuksena. Osallistujien olo helpottui, kun huomasi muiden pohtivan samoja asioita. Kokemus siitä, ettei ole huolineen yksin, koettiin merkitykselliseksi.
Vaikka huolia oli paljon, keskusteluista välittyi myös vahva toivo. Toivo löytyi ennen kaikkea pienistä asioista: ystävistä, läheisistä, harrastuksista, opiskelusta ja siitä tunteesta, että elämässä on vielä jotain odotettavaa. Moni kuvasi, että vaikeidenkin aikojen keskellä omassa arjessa voi olla hyvää.
“Ei asiat ole niin mustavalkoisia”, yksi osallistujista tiivisti.
Keskustelujen perusteella nuorten tulevaisuudenusko ei rakennu suurista lupauksista vaan kokemuksesta, että elämässä on merkityksellisiä ihmissuhteita, mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja tunteesta, ettei jää yksin.
