Day

kesäkuu 28, 2021
Kuva sateenkaarilippua pitävästä henkilöstä

16.6.2021

Kesäkuun aikaan sateenkaariliput koristavat maisemaa, mutta mistä tässä jutussa oikein on kyse?

Kesäkuu on nimitetty maailmanlaajuisesti Pride-kuukaudeksi. Priden teemana on tuoda ihmisten tietouteen eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ja tasa-arvoisuus, sekä korostaa, että hekin saavat yhtä lailla olla ylpeitä keitä ovat. Mutta miten tämä kaikki liittyy meihin nuoriin?

Maailma on täynnä erilaisia nuoria, myös eri vähemmistöihin kuuluvia. Vaatii rohkeutta myöntää itse poikkeavansa enemmistöstä, sillä avaramielinen vastaanotto ei ole taattua. Yhteiskuntakin voi näyttää sateenkaarinuoresta aivan erilaiselta. Lähiympäristön tavoissa, tiloissa ja käytännöissä ei välttämättä olla ollenkaan huomioitu nuorta. Muut ihmiset tai vaikka omat läheisetkin saattavat olla ajattelemattomia ja loukata. Jos asia ei kosketa itseä, on se helppo sivuuttaa ja arvostella toista. Mutta jos kyse olisi sinusta itsestäsi, miltä kuulostaisi kasvaa ahdasmielisessä ja turvattomassa yhteiskunnassa, vain siksi, että olet oma itsesi?

Ei pidä yleistää, että kaikkia kohdellaan huonosti, sillä meillä täällä Suomessa tehdään paljon tärkeää työtä. Asiat ovat parantuneet merkittävästi aiemmasta ja kehityksestä pitää olla äärettömän ylpeä. Kuitenkin edelleen, tapahtuu hävyttömästi epäoikeutta johtuen vain hyväksynnän puutteesta. Erilaisuuden pitäisi olla rikkaus, eikä oikeuttaa epätasa-arvoon ja ihmisoikeuksien polkemiseen.

Myös Nuorten Suomi haluaa ottaa toiminnassaan huomioon tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden. Meille on tärkeää ottaa kaikenlaiset nuoret huomioon ja jokainen nuori on tervetullut, olit sitten millainen tahansa.

“Me ollaan kaikenlaisten Nuorten Suomi, ei vain yhdenlaisten.”

Vaikka kesäkuu onkin virallinen Pride-kuukausi, ei sen sanomaa pidä unohtaa muinakaan kuukausina. Hyväksytään kaikki sellaisina kuin jokainen on, koska kuka määrittää, mikä on oikea tapa olla ja elää? 

Kuva sateenkaarilippua pitävästä henkilöstä
Kuva: Setan kuvapankki

Pride-henkisen blogin on kirjoittanut sisällöntuottajana toiminut kesätyöntekijämme Juulia Paavilainen.