By

Viestintä

Jyväskylän LastenParlamentin toimintakausi 2016-17 käynnistyi loka-joulukuun aikana kaikilla yhdeksällä PikkuParlamentilla.

Ensimmäisten tapaamisten aikana lyötiin alkutahdit toiminnan täyteiselle kaudelle muun muassa toisiin edustajiin ja alueen kouluihin tutustuen. Palokan PikkuParlamentti pääsi ottamaan kantaa myös sisäministerin toiveesta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston avulla sisäiseen turvallisuuteen ja hyvinvointiin.

Harjoittelijamme Laura sai kunnian viedä Palokan PikkuParlamentin lasten ajatukset sisäisestä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Vaasaan sisäministerin järjestämään sisäisen turvallisuuden strategian alueelliseen työpajaan. Siellä kuulemassa oli muun muassa kymmeniä virkamiehiä, toimittajia sekä itse sisäministeri Paula Risikko.

Seuraavalla, tammikuussa käynnistyvällä PikkuParlamentti-kierroksella, paneudumme lasten esiin nostamiin teemoihin, joita puretaan tarkemmin lasten ja päättäjien yhteisessä SuurIstunnossa. LastenParlamentti sai sivistyksen johtoryhmältä myös toimeksiannon selvittää talven aikana talouden vaikutuksia koulunkäyntiin lasten näkökulmasta. Tähän teemaan palaamme kevättalvella.

Kylän Kattauksen ja LastenParlamentin yhteinen ruokatyöryhmä kokoontuu 22.11 ja 12.12 Puistokoululle suunnittelemaan tulevan Suomen juhlavuoden erikoisteemoja kouluruokailua koskien. Tarkemmin teemoihin palataan kevään aikana.

 

Lisätietoja:

Turo Teittinen
LastenParlamentti-toiminnan koordinaattori
turo.teittinen@nuortenkeskisuomi.fi
p. 044 – 515 5336

Maakunnallinen Nuorisofoorumi järjestettiin kuudetta kertaa syksyllä 2016, teemalla Nuori yhteiskunnassa!  Nuoret tapasivat päivän aikana myös päättäjiä, mm. Touko Aalto ja Petri Honkonen, Anne Kalmari ja Maria Kaisa Aula. Tilaisuudessa järjestettiin myös NÄKS:n vuosikokous, jossa valittiin uudet ryhmän jäsenet.

Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Karla Karmala Toivakasta, varapuheenjohtajaksi Maija Äikäs Jyväskylästä, sihteeriksi Aada Pirnes Jämsästä ja tiedottajaksi Emmi Enqvist Kuhmoisista. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Pavel Dubasov ja Tuuli Raatikainen Konnevedeltä, Joonas Riitamo Pihtiputaalta, Eemil Kautto ja Ella Eloranta Jyväskylästä, Paavo Lönn Laukaasta ja Aatu Jäntti Muuramesta. Koko ryhmässä on nyt mukana 30 nuorta 12 Keski-Suomen kunnasta.

Puheenjohtaja Karla Karmala kuvaa tulevaa toimintavuotta: ”Mä toivon, että pääsemme erilaisiin ja uusiin asioihin käsiksi, joita ei ole ennen ollut. Haluan, että panostamme siihen, että me teemme sellaisia asioita, mitkä ovat meille tärkeitä ja mistä me pidämme. Pidetään yhtä koko porukka.” Karlan toive tuleekin toteutumaan uusien hankkeiden myötä.

 

Lisätietoa NÄKS-ryhmän toiminnasta:

Laura Saartoala
NÄKS-ryhmän valmentaja
laura.saartoala[at]nuortenkeskisuomi.fi
p. 050 574 8215

1 15 16 17