Ajankohtaista

Uutisia ajankohtaisista asioista
Nuorten aktiivisuutta ja nuorten taustalla toimivia aikuisia halutaan jälleen nostaa esille Nuorten Keski-Suomi ry:n järjestämässä, jo perinteeksi muodostuneessa palkitsemisjuhlassa. Tänä vuonna se saa uuden nimen Nuorten kyvyt ja ääni esiin -juhla.   Juhlassa palkitaan jokaisesta Keski-Suomen kunnasta Nuori Tsemppari ja Aikuinen Tsemppaaja. Näiden lisäksi tänä vuonna palkitaan ensimmäisen kerran Nuorisoteko. Maakunnallisella Nuorisoteko-palkinnolla halutaan nostaa esiin jokin yksittäinen teko, toiminto tai tapahtuma, jolla on ollut merkittävä vaikutus nuorten kykyjen ja äänen...
Continue Reading
Tet-harjoittelijamme Eemil Kautto kirjoitti ajatuksiaan maakuntauudistuksesta nuoren näkökulmasta. Eemil on mukana Keski-Suomen nuorisovaltuustossa ja Nuorten ääni uudessa maakuntahallinossa -hankkeen ohjausryhmän jäsen. Maakuntauudistus on varmasti monelle nuorelle täysin vieras asia, eikä siitä voi syyttää nuoria, sillä eivät aikuisetkaan ole perillä kaikesta siitä mitä maamme päättäjät suunnittelevat. Kuitenkin ongelma on, että kun luodaan tulevaisuutta, käyttäjäryhmä tulee olemaan nuoret. Minulla on ollut mahdollisuus päästä lähelle päätöksentekoa osana Nuorten Ääni Keski-Suomessa (NÄKS) -vaikuttajaryhmää. Olen...
Continue Reading
Hippoksen Joulumarkkinat järjestetään jo 68. kerran lauantaina 9.12. klo 10-15. Perinteikkääseen tapahtumaan on maksuton sisäänpääsy ja tonttulakki päässä myös ilmainen kuljetus paikallisliikenteen Linkillä. Suuren suosion saavuttanut lämminhenkinen joulutapahtuma kokoaa taas keskisuomalaiset järjestöt, sekä yksityiset käsityöläiset ja leivontaharrastajat myymään kotimaisia, ekologisia ja käsintehtyjä tuotteita. Tänä vuonna mukana on myös erityisen paljon nuoria myyjiä kun 4H-yrittäjyyden 10-vuotisjuhlan kunniaksi nuorille tulevaisuuden lupauksille mahdollistetaan myyntipaikka Hippoksen Joulumarkkinoilla. Joulumarkkinoilta löytyy joulupöytään mm. leivonnaisia ja erilaisia...
Continue Reading
Maakunnallisessa lasten parlamentissa kiinnitettiin lasten toimijuutta, kun marraskuun alussa kokoontui 43 keskisuomalaista lasta ja 28 aikuista 17:sta eri kunnasta keskustelemaan lapsen toimijuudesta ja aikuisen tuesta. Päivän terveiset vietiin kasvattajille suunnattuun KEOS-forumiin. Päivän tavoitteena oli saada tuotettua sekä lapsille että aikuisille ohjeita, joiden avulla lapsen aktiivista toimijuutta voitaisiin kouluilla vahvistaa. Teema tuntui olevan lapsille varsin innostava ja aikuisille antoisa, mutta yllättävän haastava. Lopulta lasten ja aikuisten yhteisen työskentelyn kautta saatiin kuitenkin...
Continue Reading
Tulevan Toukofestin suunnittelu on aloitettu vauhdikkaasti parinkymmenen nuoren voimin. Nuoret olivat mukana myös opettajille suunnatussa KEOS-forumissa, jossa uusien yhteistyöavausten lisäksi kyseltiin opettajien toiveita tapahtumalle. Toukofest-tapahtuman vahvuutena koettiin monipuolisuus ja rento fiilis, joka sopii koulujen päätösviikolle. Koulupäivän aikana järjestettävässä tapahtumassa ei kuitenkaan ole syytä unohtaa uutta opetussuunnitelmaa. Innovatiivisella otteella Toukofestistä on mahdollisuus rakentaa tapahtuma, joka rentona koulunpäätöstapahtumana edistää myös osallistuvien koululaisten oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. Tulevaan tapahtumaan onkin suunnitteilla...
Continue Reading
1 23 24 25 26 27 29