Ajankohtaista

Uutisia ajankohtaisista asioista
Kuva sateenkaarilippua pitävästä henkilöstä
16.6.2021 Kesäkuun aikaan sateenkaariliput koristavat maisemaa, mutta mistä tässä jutussa oikein on kyse? Kesäkuu on nimitetty maailmanlaajuisesti Pride-kuukaudeksi. Priden teemana on tuoda ihmisten tietouteen eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ja tasa-arvoisuus, sekä korostaa, että hekin saavat yhtä lailla olla ylpeitä keitä ovat. Mutta miten tämä kaikki liittyy meihin nuoriin? Maailma on täynnä erilaisia nuoria, myös eri vähemmistöihin kuuluvia. Vaatii rohkeutta myöntää itse poikkeavansa enemmistöstä, sillä avaramielinen vastaanotto ei ole taattua....
Continue Reading
Sanapilvi, johon on koottu lasten vastauksia siitä, mikä on kivaa LastenParlamentin toiminnassa. Lapsista kivointa on ollut vaikuttaminen, keskusteleminen ja päättäminen.
Nuorten Suomi on koordinoinut Jyväskylän LastenParlamentin toimintaa kuluneet 12 vuotta. Toiminnan koordinointi on ollut antoisaa ja taannut meille suoran yhteyden lasten ajatusten pariin. Tämä aikakausi on kuitenkin tulossa päätökseen, sillä LastenParlamentin toiminnan koordinointi siirtyy Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden alaisuuteen elokuun alusta lähtien. ”On päässyt vaikuttamaan. On muutenkin kivaa, että lasten ääniä kuunnellaan!” Kuluneena lukuvuonna Jyväskylän LastenParlamentissa toimittiin koronarajoitusten puitteissa etänä. Vaikka olisimme kaikki mieluusti kohdanneet toisemme myös paikan päällä, erään edustajan...
Continue Reading
u wot waldo, ote sarjakuvasta
Nuoria patistetaan äänestämään ja osallistumaan politiikkaan. Samalla ei kuitenkaan ajatella, kuinka vaikeaa politiikan sanaston ja toiminnan ymmärtäminen on. Nuorten toteuttama U wot Waldo? – sarjakuvaprojekti avaa suomalaista politiikkaa ja vaikuttamista somessa ilman vaikeaselkoista jargonia. Vuoden kestävä projekti pyrkii huomioimaan etenkin maahanmuuttajataustaiset nuoret. Huhtikuussa aloitetun, EU-rahoituksella toteutettavan solidaarisuusprojektin ensimmäinen tavoite on saada nuoret äänestämään. Sarjakuvat pyrkivät kertomaan vaikuttamisesta ja mahdollisuuksista äänestää, jotta poliittista syrjäytymistä ei tapahtuisi ainakaan tiedonpuutteen takia. Viikoittain Instagramissa,...
Continue Reading
Sanapilvi asioista, joihin lapset haluavat vaikuttaa. Muun muassa koulun asiat, ruoka ja harrastusmahdollisuudet.
Jyväskylän perusopetuksen alakouluikäiset pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan heitä koskeviin päätöksiin LastenParlamentti–toiminnassa. Lukuvuoden toiminta huipentuu vuosittaiseen LastenParlamentin SuurIstuntoon, joka järjestetään keskiviikkona 21.4.  ja tällä kertaa etätilaisuutena GoogleMeet–yhteydellä.    Etäyhteydellä järjestettävä tilaisuus mahdollistaa, että SuurIstuntoon voivat osallistua kaikki LastenParlamentin edustajat ja ohjelmaa pystytään tarjoamaan myös kaikille alakoululaisille. Suuristuntoon on saatu mukaan runsas joukko asiantuntijoita ja kansanedustajia keskustelemaan lasten kanssa.      –LastenParlamentti on kokoontunut koko lukuvuoden ajan etäyhteyksin. Lapsilla ovat välineet hyvin hallussa ja aikaan on saatu monia erilaisia vaikuttamistoimia, kuten mielipidekirjoituksia, aamunavauksia ja viestejä päättäjille. Nyt SuurIstunnossa lapset ja päättäjät pääsevät kohtaamaan toisensa etäyhteyksien välityksellä ja...
Continue Reading
Etsimme Kesäduuni Op:n piikkiin -kampanjan rahoittamana 15-17-vuotiasta nuorta kahdeksi viikoksi kesätöihin ensi kesäkuulle. Haku on auki 15.3.-18.4.2021. Nuorten Suomi ry on nuorten osallisuutta, toimijuutta ja vaikuttamista edistävä asiantuntijaorganisaatio. Toisin sanoen tahdomme olla rakentamassa Suomea, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. Siis, kuten tunnuslauseemme kuuluu – tuodaan nuorten ääni ja kyvyt esiin! Nuorten Suomi ry toimii Jyväskylästä käsin, ja toimistomme kokoonpano on varsin...
Continue Reading
1 11 12 13 14 15 32